Perjantain lääkärikäynti oli painajainen. Hoitajan luona hyppäsin vaa'alle: Paino oli noussut 600 grammaa. Pitkähkön osittaisesti paranemismyönteisen kauden jälkeen luulin, ettei kyseinen asia olisi vaikuttanut minuun, kuten se vaikutti: purskahdin itkuun, ahdisti sanoinkuvaamattomasti. Kaiken lisäksi jouduin menemään uuden lääkärin luo siinä pahimmassa paniikissa. Siitä seurasi se, että syömishäiriö-puoleni muokkasi kaiken kuulemani muotoon:
sä olet älyttömän lihava verrattuna muihin syömishäiriöisiin.
Varmaa on, ettei lääkäri tarkoittanut mitään lähellekään tuollaista, mutta käynnistä jäi valtava ahdistus. Punnituksia harvennettiin kahden viikon päähän, apua, ihan kun mun ei olisi vielä vaikeampi syödä
nyt, kun paino on noussut. Se hyvä puoli asiassa on, että lääkäri sanoi, ettei tilanteeni vaadi osastohoitoa.
Joka tapauksessa, paranemismotivaatio on hautautunut jonnekin kaiken ahdistuksen ja epäonnistumisen tunteen alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti