Elikkäs kyselyssä oli toivottu sairastumispostausta, joten ajattelinpa nyt (viimeinkin) julkaista tämän. Ensimmäiset häiriöilymuistot ovat vuosien takaa joten voi olla että teksti on varsinkin alussa vähän epäselvää.
Huom! tämä postaus ei ole tarkoitettu kannustamaan syömisvammailuun: omasta kokemuksestani voin sanoa, että se ei kannata.
Joulu 2006
Olen toivonut mummilta joululahjaksi farkkuja. Ennen joulua minä ja isä menemme H&M:lle, että saisin itse valita mieleiseni farkut joulupakettiin laitettaviksi. Olen innoissani, mutta ihan pihalla kokojen suhteen. Sovitusjonossa kyylään vaivihkaa edessä seisovan hoikan tytön valitsemia farkkuja: hän on minua vanhempi ja farkut ovat kokoa pienemmät. Sovituskopissa totean, että valitsemani sopivat hyvin. Olen iloinen.
Jouluaattona puen uudet farkut päälleni ja petyn, kun mummoni sanoo, että ne sopivat täydellisesti: salaa mielessäni olen toivonut, että ne olisivat edes vähän liian isot.
Kevät ja kesä 2007
Seuraavaksi kuvaan astuvat malliohjelmat: katselen niitä telkkarista ja vertaan itseäni malleihin. Alan syömään terveellisemmin. Minä ja kaverini kuskaamme kouluun pilttipurkkeja ja hedelmiä. Muistan päivän, jolloin minulla on eväänä granaattiomena. Koulussa paineet ovat valtavat, ja jos koetulokset eivät mielestäni ole tarpeeksi hyviä, itken.
Kesä on elämäni paras. Minä ja bestikseni vietämme paljon aikaa yhdessä. Äidin kanssa ruotsinristeilyllä menemme ravintolaan. Minä tilaan caesarsalaatin. Värjään hiukseni viininpunaisiksi ja aloitan seiskaluokan päälläni uusi paita.
Luokkalaiseni alkavat huomautella, että olen laihtunut.
Syksy 2007
Koulukaverini haukkuvat minua anorektikoksi. Tahdon edelleen syödä terveellisesti, aloitan tanssiharrastuksen. Tanssitunneilla katselen itseäni peilistä tyytymättömänä: omasta mielestäni näytän lihavalta. Pari kertaa juoksen matkan tanssitunnille. Jätän lämpimän ruuan väliin.
Ulkoilutan koiraa paljon, joogaan kotona. Jossain ´vaiheessa säikähdän sitä, että painoni on laskenut.
Kevät 2008
Kevään terveystarkastuksessa paino on noussut. Terkkari sanoo, että se on hyvä juttu. Minusta siinä ei ole mitään hyvää.Tästä kuitenkin alkaa kausi, jolloin asenteeni ruokaa kohtaan muuttuu terveemmäksi.Painoni nousee pikkuhiljaa ja se on pitkään normaali.
Lähes koko kahdeksas luokka on elämäniloista aikaa: en murehdi pahemmin painoani ja syön suurimmaksi osaksi mitä huvittaa. Mäkkärissä kavereiden kanssa käydessä tilailen kyllä edelleen salaatteja ja olen mielessäni tyytymätön painooni aika-ajoin. Kasin jälkeisenä kesänä matkustan kaverini kanssa ranskaan, ja minulla ei ole minkäänlaisia ongelmia syömisen kanssa. Ongelmat kuitenkin palaavat, kun yhdeksäs luokka alkaa.
Syksy 2009
Olen saanut rippilahjaksi ihanan vyötäröllä pidettävän vyön. Olen ylpeä vyöstäni, melkoisen varma pukeutumistyylistäni ja tyytyväinen painooni. Sitten kuulen, että luokan tytöt ovat sanoneet vyön korostavan "läskimakkaroitani" ja minun pukeutuvan huorahtavasti. Olen aivan normaalipainoinen, mutta kommentti satuttaa minua. Itken koulun vessassa ja kyselen kavereiltani, pitävätkö he minua lihavana.
Tapauksen jälkeen alan taas vähentämään syömistä. Aamupalaksi saatan syödä kiivin, koulussa en juuri mitään, vaikka iltapäivällä olisi liikunnan kaksoistunti. Laihdun pari kiloa ja olen tyytyväinen.
Syyslomalla lähdemme vuokramökille isän perheen ja mummin kanssa. Mummi tuo arvatenkin mukanaan herkkuja ja karkkilakkoni pettää.
Talvi ja kevät 2010
Painoni nousee hiukan jouluna, mutta vuoden 2010 alussa olen suhteellisen tyytyväinen siihen. Keväällä sairastun vatsatautiin ja olen salaa iloinen siitä, että laihdun sen myötä. Paino ei taudin jälkeen palaudu täysin entiselleen. Kevään mittaan asiat luisuvat huonompaan suuntaan. Itken painoani usein ja olen muutenkin varsin tyytymätön ulkonäkööni. Jätän aamupaloja ja kouluruokia väliin. Aloitan Scream if you can-nimisen blogin pitämisen toukokuussa. Blogi kertoo ajatuksistani ja aikomuksestani laihduttaa. Blogin perustamisen aikoihin painoni alkaa pudota ja käyn vaa'alla monta kertaa päivässä. Huomaan edistyväni tavoitteessani vauhdilla.
Kesä 2010
Painoni putoaa ja äiti alkaa epäillä. Kesällä syön yhä vähemmän ja ahdistun, kun perheenjäseneni pakottavat minut syömään enemmän kuin haluaisin. Koetan välttää ruokaa ja alan lenkkeillä useita kertoja viikossa. Matkustan äitini, kaverini ja kaverini äidin kanssa Lontooseen. En pysty nauttimaan lomastanikaan ilman häiriöilyjä. Reissun jälkeen ryntään ensimmäiseksi vaa'alle. Lopulta äiti saa tarpeekseen ja kuskaa minut terveyskeskukseen, josta saan lähetteen ravintoterapeutille ja painokontrolleihin.
Syksy 2010
Alan käydä säännöllisesti tapaamassa sairaanhoitajaa ja ravintoterapeuttia. Minulta takavarikoidaan vaaka, mikä tuntuu ensin hankalalta, mutta loppujen lopuksi olen tyytyväinen. Alan noudattaa ateriasuunnitelmaa, tosin vaihtelevin tuloksin, mutta kuitenkin. Parantuminen alkaa siintää mielessä, ainakin hetkittäin.
tällä hetkellä olen samassa tilanteessa edelleen. Ehkä joskus, jonain päivänä, löydän itsestäni sen puuttuvan rohkeuden parantua.
