cry together

Väsyttää melkein niin paljon että tahtoisin nukkua. Koulussakin väsyttää, se ehkä johtuu uudesta lääkkeestä, jonka aloitin tänään.
Ikäväkseni huomaan, että viime talven fiilikset ovat alkaneet pikku hiljaa palailla. Aivan kuin kesän lämpö olisi sulattanut ne hetkeksi pois, uinumaan olemattomiksi mielen pohjalle, josta routa sitten jäädyttää ne takaisin sydämeni ympärille.
Erona viime vuoteen on se, että eräs minulle tärkeä koulukaverini oli tukenani läpi viime vuoden harmaiden päivien. Päivien, jotka olivat täynnä itkemisestä levinneitä rajauksia, pulpettiin raapustettuja masentavia biisinsanoja, sydämen kohdalla tuntuvaa kipua silloin kun tunsin itseni yksinäiseksi.
Näinä päivinä kaverini ei enää tue minua. Näen hänen ilmeestään, ettei hän enää tahdo kuunnella minua. Olen silti onnellinen kaikista niistä ihanista ihmisistä, jotka silti pysyvät vierelläni ja kysyvät mitä kuuluu, niin että haluavat oikeasti tietää vastauksen.
Tällä hetkellä on kamala ikävä häntä, tai ainakin sitä kuvitelmaa, joka on hänestä mielessäni säilynyt. Odotan nukkumaanmenoa, toivoen, että näkisin hänestä unta. Odotan huomista aamua, jolloin päivänvalolampun voimin kampean itseni sängystä aamupalalle. Huomenna on perjantai, sitten viikonloppu. Lupaan mennä videovuokraamoon. Rankka viikko takana. I'm worth it!

Come and save me

Ensiksi esitän pahoitteluni siitä, etten ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittamaan. Nyt kirjoitettavaa olisikin melkoisesti, (ja aijon myös toteuttaa sairastumispostauksen, jota toivoitte!) mutta ensiksi menen asiaan, joka on vaivannut mieltäni jo pidemmän aikaa.
Olen tullut miettineeksi sitä, että kohta seitsämäntoistavuotispäiväni kynnykselle ehtineenä en ole vielä seurustellut kertaakaan. Kyse ei ole siitä, etteikö kukaan olisi tykännyt minusta, eikä juuri siitä, etten minä olisi tykännyt kenestäkään. Oikeat ihmiset eivät ole vain sattuneet kohdalle. Loppujen lopuksi olen kelaillut juuri ilmaisua oikeat ihmiset. Jälkeenpäin mietin, miksi annoin pakit pojalle, joka on ehkä mukavin ikinä tapaamani poika, suloinen ja älykäs vieläpä. Entäpä miksi lopetin heti alkuunsa jutun hauskan pojan kanssa, joka lähetti minulle söpöjä tekstiviestejä, ja joka piti minusta sellaisena kuin olen. Sitten mietin niitä poikia, taikka miehiä, joihin itse olen ollut ihastunut. Monet heistä ovat huomattavasti vanhempia kuin minä, tai vähintäänkin asuvat omillaan. He ovat kaikki vanhempia, itsenäisempiä, vahvempia. Onko tämä kaikki loppujen lopuksi vain sitä, että tahdon tuntea oloni turvalliseksi. Että olen kuin pieni tyttö, joka pelkää pimeää, tosin sen lisäksi myös sekä elämää, että kuolemaa. Olenko edelleen hauras pikkutyttö, joka odottaa, että joku pelastaisi hänet, joku tekisi hänestä kuolemattoman?
Niin on myös hänen kanssaan. Löydän itseni edelleen haaveilemasta hänestä. Ei auta, vaikka kuinka mietin sitä, miten hän on jo minut varmasti unohtanut. Jokin tahtoo uskotella minulle että ehkä hänkin muistaa minut, siitä yhdestä katseesta jonka vaihdoimme, ehkä vielä joskus tapaan hänet. En yhtään tiedä, mitä pitäisi tehdä. Toisaalta tahtoisin etsiä hänet, ehkä löytäisin samalla sen, mitä olen hakenut. Pelastajan. Samanlaisen rakkaustarinan kuin elokuvissa.
En loppujen lopuksi tiedä hänestä kuin etunimen, eikä hän tiedä minusta mitään. Tiedän, että hänet tuntevien ihmisten perusteella voisin löytää hänet. Mutta mitä se loppujen lopuksi hyödyttäisi?
Elämässä pätee realismi, ei romanttisten draamojen juonikuvio.

Dancing with snowflakes

                                                   
                                                        Hän tanssii lumihiutaleiden kanssa

                                                                                     huurteisella niityllä
                                                                                 Mustat hiukset liehuvat
                                                                              pyyhkäisevät kalpeaa ihoa
                                                                                joka on valkea kuin lumi
                                                                            kevyesti kuin linnun höyhen

                                                                lumi sataa pisaroiksi hänen silmäripsilleen
                                                                                       ja hän nauraa
                                                                     antautuu viileän tuulen vietäväksi
                                                                                   levittää siipensä
                                                              joiden pinnalla kimaltavat jäätyneet kyynelet.


Olen ollut kipeänä sekä eilisen, että tämän päivän. Tänään erehdyin menemään kouluun, josta äiti sitten joutui hakemaan minut pois, mahakipu ja päänsärky kun eivät vieläkään olleet hellittäneet!
Kotona makaaminen on sekä rentouttavaa, että ahdistavaa: en pistä pahakseni leffailua mutta paikallaan makaaminen aiheuttaa ahdistusta, kun on siitä huolimatta syötävä vaikkei minnekään pääse yhtään liikkumaan.
Muuten aikani kuluu datailemalla, lukemalla ja joululahjoja tehdessä. Odotan jo joulua ihan älyttömästi! Rakastan tehdä joululahjaostoksia ja paketoida lahjoja, leipoa pipareita ja joulutorttuja ja viettää aikaa perheen kanssa. Joulun tunnelmassa on jotain ihanan erityistä.
Keskiviikkona tapahtui muuten jotain jännää.
Ulkona satoi hiljalleen lumihiutaleita. Minä ja kaverini olimme tulossa teknologian tunnilta ja juoksimme lumihiutaleiden leijaillessa pihan poikki. Yhtäkkiä oloni oli höyhenenkevyt ja minusta tuntui, kuin olisin ollut joku muu. Elokuvan tai kirjan henkilö. Minun oli mentävä takaisin ulos ja juostava lumisateessa vielä hetki. Se oli yksi niistä pienistä hetkistä, jotka tuntuvat jollain tavalla erityisiltä ja lumoavilta.

runo on omakirjoittamani.

vampires will never hurt you

                                                                            

                                                                                      She's so wasted,

                                                                                        Acting crazy,
                                                                                    Making a scene,
                                                                                 Like it's her birthday.
                                                                                Drinking champagne,
                                                                                       Going insane,
                                                                                      Falling on me,
                                                                                  Like it's her birthday.

Viikonloppu ja vapaus!♥ Alunperin tarkoitukseni mennä helsinkiin viettämään viikonloppua, mutta suunnitelmat muuttuivat kun iskän naisystävä tuli kipeäksi. (mun vastustuskyvyn tuntien se flunssa olis ollu sekunnin sadasosassa mulla.) Ihan törkeen ihanaa että kouluviikko on nyt takana, olin viime viikolla ihan sairaan väsynyt, ja siks en oo tännekään postaillu pariin päivään!

Nyt hillun kotona adhd-fiiliksissä ja kuuntelen Good Charlotten uutta levyä. Oli pakko laulaa täysiä ja tanssia, vaikka en saiskaan liikkua vielä. On vaan pakko saada fiiliksiä purettua. On vaan niin kamala ikävä ja pelko siitä, etten koskaan enää näe häntä.
Huomenna varmaan meen kaverille leffailemaan, kun se pyysi mua ja en ookkaan iskälle ja sunnuntaina on konsertti, jossa esiinnyn teatteriryhmän kanssa. Muuten viikonloppu menee varmaan Anne Ricea lukiessa ja omia juttuja kirjoitellessa + tietenkin muutaman hyvän elokuvan parissa!

P.S teitä lukijoita on jo ihan hirmuisesti. kiitos kiitos kiitos, ihanaa että joku oikeasti lukee näitä juttuja. + tutut lukijat, ihanaa että tekin luette ja kommentoitte ♥, arvostaisin tosi paljon, jos ette kertoisi blogista muille, koska kynnys kirjoittamiseen kasvaa, jos monet mut tunnistavat..

Remember things



jos sä tahdot niin, olen sulle joku aivan muu.
jos sä tahdot niin, olen virhe joita tapahtuu.



                                                                   jos sä tahdot niin, tulen jouluksi kotiin.
                                                           jos sä tahdot niin, en enää lähde uusiin sotiin.
                                        jos sä tahdot niin, jään vahtikoiraksi ovelles, tai painan pääni sun povelles.

sillä ilman sinua hukun öihin sekaviin ja ilman sinua, no niin.
ilman sinua olen puolitiessä helvettiin.

Kursivoidut kohdat on alunperin Hectorin biisistä Jos sä tahdot niin. Mä oon ite kuunnellut Jipun ja Samuli Edelmannin versiota tosta (!!) Mä en ikinä oikeesti kuuntele tollasta musiikkia mutta tossa biisissä on niin kauniit sanat että melkein itkee kun sitä kuuntelee. Ja siitä voitte päätellä, olenko vieläkään unohtanut hänet.

I hate myself for being such a fool

Muuten päivät ovat menneet vaihtelevissa mielentiloissa: ateriasuunnitelmaa en oo saanut täydellisesti noudatettua ja ruoka on aiheuttanut aika paljon ahdistusta. Syömishäiriö on onnistunut valtaamaan lisää tilaa päästäni ja oloni on välillä hyvinkin sekava.

Käyn koiran kanssa lenkillä ja mieleeni muistuu hetkiä kesästä. Muistan, kuinka juoksin hellepäivänä hiekkatietä pitkin, kuuntelin Lady gagan Alejandroa ja melkein itkin, koska olin juuri pari päivää sitten antanut pakit mukavalle pojalle. Muistan, kuinka makasin rantapuistossa ruohikolla ja kuuntelin kitaransoittoa lievästi humaltuneena, ja nauroin seuraavassa hetkessä katketakseni. Muistan, kuinka pyöräilin vanhalla rämäfillarilla kauppaan ostamaan salaattitarvikkeita. Muistan aamulenkit, jotka rauhoittivat mieltäni, jäätelön, josta tunsin huonoa omaatuntoa lontoossa, päivän jolloin laitoin paljon punaista huulipunaa. Muistan päivän, kun ensimmäistä kertaa huomasin painon laskeneen. Täähän voi onnistua.

Silloin en tiennyt, että pienentyvät vaa'anlukemat eivät tee onnelliseksi.