no more

ahdistaa liikaa. Joka puolella joutuu ulkopuolisuudentunteeseen. Tämä sairaus, tämä erottaa minut muista ihmisistä. Silti, juuri siksi, en usko että kukaan välittää siitä, ketään oikeasti kiinnostaa. Entä sitten kun sairautta ei enää ole.? olenko vain tyhjä kuori, joka ei enää omista mitään? mitä hyötyä on taistella sitä vastaan, joka antaa edes pienen syyn olla tyytyväinen itseensä?
haluan vain itkeä tämän tunteen pois.

This is not my place.

On tapahtunut paljon. Liikaa.
Aloitin uudessa lukiossa, koitin sopeutua ja ahdistuin. Vaihdoin lukiota, paikkaan, jossa kaikki vanhat kaverini ovat. Vanhempani tukivat päätöstäni, sillä tarvitsen kaikki voimani paranemiseen. Paranemista koskevat ajatukseni ovat edelleen ristiriidassa, mutta kouluunpaluu tuntui hyvältä. Oli ihanaa olla taas tuttujen ihmisten keskellä.
Viimeksi hoitajakäynnillä painoni näytti laskeneen kilon! Uutinen aiheutti minussa kauhunsekaista tyytyväisyyttä. Kummallisinta oli etten ole tottunut kauhuun koskien painonlaskua. Toisaalta vaa'anlukema kasvatti laihtumishaluani. Kuvittelin, kuinka kivalta näyttäisi parisataa grammaa pienempi lukema. Nyt peilistä katsoessani minua tuijottaa taas lihava hirviö. Kylkiluut eivät erotu enää aivan yhtä selvästi- ainakin siltä minusta tuntuu. Ja se tuntuu pahalta.
Hoitajakäynnin lisäksi tapasin myös ravintoterapeutin, joka määräsi mulle joka päivä juotavaksi desin nutridrinkkiä! Mikään ei ole kamalampaa kun joutua juomaan jotain vain siksi, että siinä on paljon kaloreita. tämä on syy siihen, miksi näytän omasta mielestäni lihoneelta. Ja niissä uusissa myslipatukoissakin on melkein kaksinkertainen määrä energiaa verrattuna aiempiin. Taidan jatkossa ostaa kevyempiä, ihan mielenrauhani takaamiseksi.
Kaiken lisäksi sairastuin ikävään syysflunssaan. Nyt kurkku on helkkarin kipeä ja tapan aikaa kotona katsomalla leffoja, lukemalla kirjoja ja surffailemalla netissä. yritän keksiä tekemistä joka veisi ajatukset pois ruuasta, ja minua hymyilyttää kun huomaan kellon olevan jo yli kolme - äiti tulee kohta kotiin ja pääsen kirjastoon ja videovuokraamoon - jälleen kerran :)

the last day.

Viimeinen lomapäivä alkoi lääkärissä (hiphei!).Jännitin käyntiä ihan törkeesti, koska ruokaa on mennyt alas so much more ja painonnousu tuntui varmalta. Vaa'alle noustessa sydän hakkasi tuhatta ja sataa, ja suu melkein loksahti auki lukeman nähdessäni. 200g vähemmän kuin viikko sitten. Ja viime viikon ruokailuihin sisältyi melkein päivittäiset jälkkärit; jätskiä ja vähän karkkia. Ravintoterapeutti ja hoitaja oli sitten sitä mieltä että nyt on käynnistynyt aineenvaihdunta. Kotiin tultuani olin jo älyttömän nälkäinen ja söin lounaan ja aikaistetun jälkkärin + pari marsipaanisuklaakarkkia, jotka velipuoli toi saksasta. Omantunnontuskat vaimensin ajatuksella siitä, että lukio kuluttaa enemmän energiaa kuin lagailu kotona. Ja huomenna siis alkaa nimenomainen rupeama. Vähän jännittää, että miten ruokailut sujuu täydessä ruokalassa, jossa kaikki on randomeja.!
Kavereihin mulla on ollut viime aikoina vähän etäisemmät välit, varsinkin yhteen kaikkein lähimmistä ystävistäni. Hän tuntuu pitävän mua jonain angstaavana pikkuteininä, joka valittaa ongelmiaan koko ajan (mitä en tee). Olen niin sekaisin koko sh-systeemin kanssa, että toivoisin voivani puhua jollekin. Syömishäiriöjupakka on kuitenkin selvästi viilentänyt välini kyseiseen henkilöön. Tai sitten kyse on minusta, just paranoid.
 Onneksi olen saanut pidettyä yhteyttä muihin kavereihin, jotka eivät tunnu karttavan minua sairauden takia.
Huominen meno lukiolle vähän jännittää jo, vaikka en oikeen osaakaan vielä tajuta koko tilannetta. Paikka on täynnä uusia ihmisiä, ja vaikka olenkin suht. sosiaalinen, se on pelottavaa!!
Tänään ei ole mitään järkevää tekemistä, joten taidan leffailla ja lagailla koko päivän, leffailu nimenomaan saa ajatukset pois huomisesta (ja ruoasta! ja siitä johtuvasta ahdistuksesta), joten se on varmaan ihan hyvä idea.
Tulevalla viikolla olisi kai tarkoitus mennä kaveriporukalla  shoppailemaan. Toisaalta odotan innolla, koska uudessa koulussa puhuminen varmaan jää vähemmälle.
Taas olo on nälkäinen, vaikka söinkin vajaa pari tuntia sitten kunnolla. Outoa. Ehkä se aineenvaihdunta tosiaan on käynnistynyt.
Meikäläinen taitaa tästä lähteä leffailemaan, joten...huomenna varmaan postailua uudesta lukiosta ja vähän muustakin.
xo


+ 1 lukija! n_n :) ihanaa! tervetuloa!

sweet

Ateriasuunnitelmaa vastaan tappeleminen ei onnistu. äiti kyttää vierestä, että mä syön kaiken, joten en tiedä yhtään miten voisin välttää sen. Sitäkin ahdistavampaa on, että mulla on oikeasti nälkä. Ja mun oikeasti tekee mieli syödä.
Tänään viideltä kaverin kanssa leffaan, ja onneksi joudun lähtemään jo pari tuntia aikaisemmin, koska asun täällä korvessa + koska meistä kumpikaan ei tiedä missä se paikka on. Enkä vieläkään tiedä mitä laitan päälle.
 Ihanaa päästä vähäksi aikaa pois kotoa (= pois ruokakyttäyksestä -ja houkutuksesta) ja vielä hyvässä seurassa.
Inhottavaa kun en tiedä mitä syömisten suhteen tekisin. Eilen lipsahti suunnitelman LISÄKSI ylimääräinen laku suuhun, ja sitten vielä läkeroleja. Siitä seurasi turvotus ja ahdistus. Tänään yritän välttää kaikkea makeaa ja mielellään huomennakin + ylihuomenna + sunnuntaina, koska en halua maanantaina ahdistua hoitajakäynnillä, kun vaaka näyttää kilon enemmän! Koko asian kirjoittaminen aiheuttaa horrorväristyksiä!
Tänään alkaa sitten paljon puhuttu sarja vampyyripäiväkirjat, ja pakkohan se on meikäläisen tsekata ainakin ensimmäistä jaksoa :) Nytpäs lähdenkin koneelta tekemään jotain, missä palaa kaloreita.

xo

delete all

Aaa syön pääni..! :P
Ahdistus iskee vasta nyt. Aamu meni normisti: nuorisopolille, jossa kesti jopa 15 minuuttia (onneks! menee jo hiljalleen hermo puolirandomien kanssa jaaritteluun), sieltä kirjastoon, joka ei ollu auki, joten menin kauppaan tappamaan aikaa.
Meni pari tuntia että sain kaikki asiat hoidettua, ja kun olin ihan omin päin päässyt heti aamusta lähtemään liikkeelle niin tunsin itseni terveeksi ja normaaliksi nuoreksi ihmiseksi :P
Sitten käytiin äidin ja sen kaverin kanssa syömässä !!!!!!!! onnistuin skippaamaan maidon ja kieltäytymään mangorahkan vastustamattomasta kutsusta. Muuten söin kyllä ihan liikaa ja nyt ahdistaa.
Sieltä sitten kotiin, ja nyt lagaan lukemalla teinihömppäkirjaa, ottamalla kuvia, kattomalla voicea, tekemällä kasvonaamion ja kynsihoidon, ja vittuunnun jos ja kun iskä soittaa mulle (jo toinen kerta tänään kun sanoin jo ekalla kerralla etten helvetti vieköön jaksa puhua!) mur.
Semmosta siis, vituttaa, ja koitan olla syömättä kunnes joku pakottaa (ja ehkä vielä senkin jälkeen). Illalla vois kattoa lehvaa, vuokrasin eilen trillerin jossa on Eva Longoria, ja sittenpä nähdään miten sellainen yllättävä yhdistelmä toimii.
Menen tästä jatkamaan yksinäistä lagailua joka sopii mulle paremmin kuin hyvin, en just nyt jaksa ketään.
Anteeksi tämä ankstipostaus!

 to be continued ~

resistance

Happy feeling.
Aamulla oli täydellisen vetämätön olo, mutta sain huoneen siivottua, tuijotettua masentavia teeveeohjelmia kyllästymiseen asti.
Sitten äiti ehdotti visiittiä videovuokraamoon, jossa vierähti kepeästi tunti (!)
Kunnon leffailut piristi päivää ja vei ajatukset pois syömingeistä.
Kuukauden ajasta johtuen seliseli on koko ajan hirvee makeenhimo, ja  ateriasuunnitelmaan kuuluu joka päivä pari keksiä/ 2dl jäätelöä/ 2 lakua (mumsmums!) mikä on kumma juttu, koska tuntuu oudolta, että joku määrää mut herkuttelemaan joka päivä!
Lakuihin mulle on ilmaantunut joku uusi addiktio-suhde, jonka mä sallin, koska yhessä marianne-lakussa (20g) on vaan 70 cal joten periaatteessa voin laihduttaa ja syödä silti joka päivä lakun. Hankalampi juttu on, että äiti kyttää että mä syön kaiken mitä ateriasuunnitelmassa on. Iskällä oli helpompi luistaa, ja iskä antoi mun syödä lounaaksi salaattia, jota mulla on nyt kauhee ikävä!!
Varsinki mäkkärin kreikkalaista salaattia! Pitää kattoo jos onnistuisin torstaina saamaan sitä kun mennään kaverin kanssa torstaina Sisko tahtoisin jäädä-leffan ennakkonäytökseen!
Mä en oo ikinä ollu ennakkonäytöksessä, ja en yhtään tiiä et miten sinne pitäis pukeutuu...;o
Anyways leffailua taas, laskin, että oon nyt kattonu kesän aikana 22 leffaa, ja määrä vaan kasvaa! pathetic? hell yeah.! Mulla ei selvästikään ole sosiaalista elämää.

 Perjantai-iltana Berliinistä tullut bestikseni tulee meille yöks, ja ajattelin järjestää ihanan leffaillan (!). Mean girls + tuoreita korvapuusteja (ellen polta taloa).
Katotaan että pistääkö syömisvammailut stopin koko leipomis-idealle, vai miten on. Alkuviikon painokontrolli hirvittää jo eilisten ahmimisten jäljiltä! Tekis ihan hirveesti mieli vetää pari päivää syömättä melkein mitään, mut olosuhteisin nähden se on mission impossible. Mulla on jotenkin vielä ikävä näläntunnetta. Ärsyttävää, kun ajatukset paranemista kohtaan on niin ristiriitaiset. Oon sentään pikku hiljaa alkanut tajuta, että terveet ihmiset ovat kauniita, eivät sairaalloisen laihat ja kalpeat, sellaiset kun  mä nyt, (äidin mukaan, ei peilin)
Taidan mennä koisimaan nyt jonkinlaiset yöunet,  huomenna herätys jo taas puol ysiltä koska mulla on aika nuorisopolilla heti aamusta. dammit. Nyt nautiskelen harvinaisesta huolettomuudesta, ja toivon että se jatkuisi huomiseen.

candy overdose

Koko päivä mennyt lääkärissä ja sängyssä koneella karkkia syöden. Koko kesän aikana oon syönyt karkkia kunnolla vaan pari kertaa, ja nyt olo on horrible.
Tuntuu oudolta, että kesä loppuu, ja yllätyn ajatellessani, että olen hukannut siitä varmaan puolet sh:n kanssa. Aiemmin syömishäiriö tuntui tärkeimmältä maailmassa,sillon kun näin kavereita, odotin, että saan olla yksin: pystyn käymään vaa'alla ja kontrolloimaan syömistä. Nyt on toisin päin: kaverit inspiroimat paranemaan, luon haavekuvia tulevista leffailloista karkkipussin kera, ilman ahdistusta, ja sh tuntuu epämukavalta esteeltä sen toteutumiselle.
Mietin myös tulevaisuutta. Pelkään, että joudun luopumaan asioista, joita eniten rakastan, vain ollakseni muutaman kilon kevyempi.
Ravintoterapeutilla tehtiin tänään pieniä lisäyksiä ateriasuunnitelmaan, mutta hyvin pieniä. Ateriasuunnitelman noudattaminen tuntuu hankalalta, ruokalista suorastaan kirkuu skippaamaan aterioita. En tiedä miksi sillä on käänteinen vaikutus minuun. Kyse ei täysin ole siitä, etten haluaisi syödä, puolet minusta haluaa kuollakseen ruokaa. Ongelmana onkin se toinen puoli.
Hoitaja kysyi kerran erotanko itsessäni ns. terveen ja sairaan puolen. Vielä sh-minäni on vahvempi kuin terve puoli, joka välillä nostaa päätään ja kuiskii, kuinka kivaa olisi olla normaali ja onnellinen. Ja voisin olla normaali ja onnellinen koska vain, kunhan alkaisin syödä normaalisti. Ja minähän rakastan syömistä. Ironista on, että kun asian ilmaisee näin, mitään ristiriitaa ei tunnu olevan. Silti se on. Ristiriita on syömishäiriöminä, joka kiertää luisevat kädet ympärille, joka lupaa kuun taivaalta, lupaa tehdä minut yliluonnollisen kauniiksi.