Tänään olin ensimmäistä kertaa syömishäiriöisille tarkoitetun tukiryhmän tapaamisessa, jota mulle suositeltiin nuorisopolilta. Ihmiset vaikutti kivoilta eikä siellä ollut mitään sellaista että istutaan piirissä piinaavassa hiljaisuudessa. -thank god! Kaikin puolin ihan mukavaa. Koulussakin jaksoin hengata kavereiden kanssa eikä olo ollut ollenkaan niin ulkopuolinen kuin yleensä.
Syöminen on ahdistanut kyllä ihan kiitettävästi: olo on inhottavan turvonnut ja peili huutaa koko ajan sitä kuinka lihava mä edelleen olen. Äidin mielestä näytän kävelevältä pieneltä luurangolta, niin se aina sanoo. Not at all. Paniikki keskiviikon punnituksesta alkaa jo nousta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti