Istun junassa matkalla kotiin äärimmäisen väsyttävän viikonlopun jälkeen. Viikonloppuna on katsottu jaksokaupalla Lostia, otettu pitkiä päiväunia, juteltu iskän kanssa, syöty ateriasuunnitelman mukaan... Kuulostaa ehkä rennolta, mutta kaikkea muuta.
Vaikka hyviä hetkiäkin mahtui, päällimmäinen tunne oli ahdistus:
mä istun koko päivän neljän seinän sisällä ja syön...syön mitä käsketään...tunnen kuinka se ruoka kerääntyy mun vyötärölle, just nyt, hei nää lantioluutkaan ei enää tunnu niin paljon...
Ajatukset rullaavat samoja pakonomaisia ratoja ja välillä pysähtyvät miettimään jotain muuta, osastohoitopelkoa, ehkä, ehkä tulevaa kouluviikkoa, mielialaa, joka on taas laskenut. Iskä kyselee elämänhalusta, jotain muita vaikeita kysymyksiä. En osaa vastata. Kylläkai mulla on elämänhalua? Nyt on vaan meneillään "matalapainekausi" ei se kestä ikuisesti.
Kotona laskeskelen kaloreita. Porukat on tilanneet pitsaa, ei tee mieli, ei sitten yhtään. Jäätelöä tekee mieli, mutten uskalla ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti