Viime viikko on ollut ahdistava, mutta siihen on mahtunut myös hyviä hetkiä. Olen itkenyt painonnousua, kapinoinut vastaan ateriasuunnitelmaa, tuntenut ahdistusta, ollut paranemismotivaation suhteen pohjalla, mutta myös katsonut elokuvia, nauranut parhaan ystävän kanssa, kuunnellut iskän uskomattomia juttuja nuoruudesta...
Viime viikolla luulin, ettei tästä tilanteesta päästä mihinkään, ja että ahdistus vaan jatkuu. Tänään helpottaa.
Olo on vähän kevyempi, vähän parempi. Vähän enemmänkin.
Mietin tänään sitä, miksi syömishäiriön jättäminen ja uuden elämän aloittaminen on niin vaikeaa? minulle uudet alut ovat aina olleet uusia mahdollisuuksia, eivät loppuja. Olen halunnut aina uusia asioita elämääni: uuden sisustuksen, uuden vaatetyylin, uusia kavereita... Miksi uusi elämä tuntuu niin vaikealta nyt?
Psyykkaan itseni ajattelemaan, että parantuneena minä aloitan uuden elämän. Nauran kavereiden kanssa, ja syön mäkkärin ihanaa fetasalaattia. Rapistelen karkkipussia leffateatterissa Kuuntelen musiikkia ja juoksen lenkkipolulla. Tulen väsyneenä tanssitunnilta, heitän laukun lattialle ja menen katsomaan telkkaria.
On ajateltava, että paranemisen takana on uusi, onnellisempi elämä. Koska se on totta. Kiitos lukijoille. Tsemppaavaa tietää, että joku lukee näitä tekstejä. Nyt mennään eteenpäin, tsemppiä teille<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti