Kavereihin mulla on ollut viime aikoina vähän etäisemmät välit, varsinkin yhteen kaikkein lähimmistä ystävistäni. Hän tuntuu pitävän mua jonain angstaavana pikkuteininä, joka valittaa ongelmiaan koko ajan (mitä en tee). Olen niin sekaisin koko sh-systeemin kanssa, että toivoisin voivani puhua jollekin. Syömishäiriöjupakka on kuitenkin selvästi viilentänyt välini kyseiseen henkilöön. Tai sitten kyse on minusta, just paranoid.Onneksi olen saanut pidettyä yhteyttä muihin kavereihin, jotka eivät tunnu karttavan minua sairauden takia.
Huominen meno lukiolle vähän jännittää jo, vaikka en oikeen osaakaan vielä tajuta koko tilannetta. Paikka on täynnä uusia ihmisiä, ja vaikka olenkin suht. sosiaalinen, se on pelottavaa!!
Tänään ei ole mitään järkevää tekemistä, joten taidan leffailla ja lagailla koko päivän, leffailu nimenomaan saa ajatukset pois huomisesta (ja ruoasta! ja siitä johtuvasta ahdistuksesta), joten se on varmaan ihan hyvä idea.
Tulevalla viikolla olisi kai tarkoitus mennä kaveriporukalla shoppailemaan. Toisaalta odotan innolla, koska uudessa koulussa puhuminen varmaan jää vähemmälle.
Taas olo on nälkäinen, vaikka söinkin vajaa pari tuntia sitten kunnolla. Outoa. Ehkä se aineenvaihdunta tosiaan on käynnistynyt.
Meikäläinen taitaa tästä lähteä leffailemaan, joten...huomenna varmaan postailua uudesta lukiosta ja vähän muustakin.
xo
+ 1 lukija! n_n :) ihanaa! tervetuloa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti