Ikäväkseni huomaan, että viime talven fiilikset ovat alkaneet pikku hiljaa palailla. Aivan kuin kesän lämpö olisi sulattanut ne hetkeksi pois, uinumaan olemattomiksi mielen pohjalle, josta routa sitten jäädyttää ne takaisin sydämeni ympärille.
Erona viime vuoteen on se, että eräs minulle tärkeä koulukaverini oli tukenani läpi viime vuoden harmaiden päivien. Päivien, jotka olivat täynnä itkemisestä levinneitä rajauksia, pulpettiin raapustettuja masentavia biisinsanoja, sydämen kohdalla tuntuvaa kipua silloin kun tunsin itseni yksinäiseksi.
Näinä päivinä kaverini ei enää tue minua. Näen hänen ilmeestään, ettei hän enää tahdo kuunnella minua. Olen silti onnellinen kaikista niistä ihanista ihmisistä, jotka silti pysyvät vierelläni ja kysyvät mitä kuuluu, niin että haluavat oikeasti tietää vastauksen.
Tällä hetkellä on kamala ikävä häntä, tai ainakin sitä kuvitelmaa, joka on hänestä mielessäni säilynyt. Odotan nukkumaanmenoa, toivoen, että näkisin hänestä unta. Odotan huomista aamua, jolloin päivänvalolampun voimin kampean itseni sängystä aamupalalle. Huomenna on perjantai, sitten viikonloppu. Lupaan mennä videovuokraamoon. Rankka viikko takana. I'm worth it!
Nyt menee ihan asian vierestä, MUTTA: kerro mulle miten oot saanu ton "luin" jutun tohon postauksen loppuun koska luulen, että tiiän mistä sen sais, mutta en vaan saa sitä toimimaan! :(
VastaaPoistakiitos kommentistasi <3 ja anteeksi, kun vastausviiveeni on näin hurja.
VastaaPoistaSinulle myös helpompia aamuja ja valoisampia talvipäiviä :)
P.S. Mitä oot tykänny tuosta Kadotettujen kuningattaresta kirjana? Itse olen lukenut tuosta sarjasta vain Interview with the Vampiren ja Lestatista puolet :D pitäisi oikeasti lukea se loppuun nyt lomalla..